"If you can dream it, you can do it"

Olen suunnittelija ja haaveilija. Ajattelen aina, että voikun olisin siellä ja voikun olisi jo sitä tai tätä. Joku voisi sanoa: elä hetkessä, päivä kerrallaan ja carpe diem ja mitä näitä nyt on, mutta paskat elän! Se ei ole minun tyylini elää. Elän aina hiukan "etukenossa" ja se on sekä hyvä, että huono asia.

Olen haaveillut suuresti ja suureksi onnekseni useat haaveeni ovat myös toteutuneet. Siitä olen todella todella kiitollinen, mutta silti haaveilen aina vain lisää.

Mielestäni haaveet ovat hyväksi. Minulle suunnittelu ja haaveilu tuovat hyvää fiilistä; ja entäpä sitten se onnistumisen tunne, kun kovan työn jälkeen viimein saavutat haaveesi. Badabababaa I`m loving it!

Monesti (etenkin me suomalaiset) pelkäämme kertoa haaveistamme ääneen; taustalla lienee epäonnistumisen pelko. Itsekin pidän haaveeni usein itselläni, toisaalta kun oikein innostun kouhotan haaveistani ja suunnitelmistani kovaan ääneen läheisilleni, mutta silloinkin vain niille kaikkein tärkeimmille ja luotettavimmille (hei te siellä <3 ).

Tällä kertaa teen poikkeuksen ja jaan haaveeni julkisesti. Minua pelottaa, hävettääkin kertoa haaveestani. Mitä ajattelevat sukulaiseni tai ystäväni?

Dream big

Haaveilen, että jokin päivä omistan asunnon Helsingissä, eikä millä tahansa alueella vaan esimerkiksi Ullanlinnassa, Eirassa, Töölössä, Kruununhaassa tai Punavuoressa. Eikä missä tahansa kopperossa vaan jugend-talossa ja vieläpä jugend-talon kattohuoneistossa tai "tornissa".

Tässä vaiheessa elämää tuntuu erittäin absurdilta, että minulla olisi koskaan varaa omistaa haaveilemaani asuntoa! En edes tiedä, mistä tämä haave kumpuaa. Ehkä siihen ei löydy sen kummempia syitä kuin rakkaus Helsinkiin (etenkin Etelä-Helsinkiin) ja jugend-taloihin. Ja tietenkin vielä se, että Tove Jansson, joka on suuri idolini ja innoittajani eli suuren osan elämästään Etelä-Helsingissä.

Haaveeseeni kuuluu tietenkin myös, että asun tuossa jugend-huoneistossa perheeni kanssa, johon kuuluu puoliso ja muutama lapsikin. 

Miksi sitten haluan jakaa megalomaanisen haaveeni koko maailman kanssa (no okei niiden kahden ihmisen kanssa, jotka jaksavat tämän tekstin lukea)? Siksi, että haluan kannustaa jokaista haaveilemaan ja tekemään töitä haaveidensa puolesta. Lisäksi uskon, että on hyvä kertoa maailmalle haaveistaan, ehkäpä joku jossain kuulee toiveesi. Ainakin minun toiveeni on kuultu, useasti. 

Kiitos kaikista toteutuneista haaveista. Kiitos jokaiselle, joka on uskonut minuun ja haaveisiini.

Jutun kuvat napattu google-hausta löydetyistä kuvista, en nyt muista tarkkaa linkkiä.

La mejor tarta de chocolate del mundo

Madridista aivan Retiro-metropysäkin vierestä löytyy maailman ihanin paikka, tai ainakin yksi niistä. Nimittäin kahvila El mejor tarta de chocolate del mundo eli Maailman paras suklaakakku. Nimi lupaa paljon, mutta ei ainakaan minun ja ystäväni mielestä valehtele ainakaan kovin paljoa.

Kuva ei todellakaan anna kakulle oikeutta.

Paikan suklaakakku on varmasti parhainta, jota olen syönyt, sitä en voi sanoa onko se maailman parasta, koska luonnollisestikaan en ole maistellut kaikkia maailman suklaakakkuja. Kakun sai valita joko 50% tai 70% kaakaosta valmistetulla suklaalla, itse valitsin 50%. Kakussa oli ainakin suklaakuorrutus, pohja taisi olla suklaamarenkia ja sisältä löytyi ainakin suklaamoussea. Vaikea sitä makuelämästy on kuvailla! Tuo marenki saattaa kauhistuttaa ajatuksena ensiksi ja minähän en siis pidä marengista, mutta tässä tapauksessa OU MAI KAAD, miten taivaallista. Kakku ei myöskään ollut liian makea ja oli kaiken lisäksi gluteenitonta!

Taivaallisen kakun lisäksi nautin mansikka&shampanjan makuisesta teestä ja tietenkin sympatiasta. Loistavan kakun ja teen lisäksi paikka oli ihanan tunnelmallisesti sisustettu vessaa myöten! Luulenpa, että minut löytää tulevaisuudessa vielä usein istuskelemasta tästä kahvilasta harmaina talvipäivinä. Ja pakkohan minun on palata, jotta saan parempilaatuisia kuvia paikasta otettua ;)

Lue lisää täältä.