En ole yhtään mitään ilman sua

Pelkään elää ilman sua

En ole yhtään mitään ilman sua

Sit kun sua ei oo enää

Mitä musta jää?

En voi elää ilman kalenteriani. Yllätyitkö?

Okei, on ehkä vähän ylidramaattista kuvata kalenterin tärkeyttä Chisun lyriikoilla, mutta lähes pelkään elää ilman sitä. Kalenteririippuvuudestani entistäkin dramaattisemman tekee se, että se on perinteinen paperikalenteri! Ei siis mikään mobiili tai muuten digitaalinen kalenteri. Ajatella minä, joka esitän niin kovin olevani ajanhermolla ja hifistelen macbookini kanssa ja itken puuttuvan iPhonen perään, minä omistan vanhanaikaisen kalenterin!

Mutta katsokaa, kuinka kaunis se on!

Ostin kalenterini Vilnasta Akropolis -nimisestä kauppakeskuksesta. Kauppakeskuksessa oli suuri kirjakauppa, jonne sisareni halusi mennä kuluttamaan aikaansa. Sisareni kierrellessä läpi romaani ja kemian oppikirja osastot minä suuntasin suoraan kaupan "tilpehööri" osastolle. Osastolta löysin kalenterini ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kuinka nainen voikaan tulla iloiseksi löytäessään tyyliinsä sopivan kalenterin.

Kalenterini on vuodelle 2014, ei siis mikään lukuvuosikalenteri, joiden loukussa olen pyörinyt ylä-aste ajoista saakka. Sen lisäksi, että kalenterini on juuri yhdelle ainoalle vuodelle osoitettu, siitä löytyy ihania kuva aarteita: otoksia New Yorkista eri aikakausilta. 

En varsinaisesti ole mikään Amerikka tai New York fani, mutta selaillessani tätä kalenteria tuona joulukuisena päivänä tuossa liettualaisessa kirjakaupassa, olin mennyttä naista. Minun oli pakko saada tämä laukkuun menevä valokuvagalleria omakseni.

On kalenterillani myös huonot puolensa, kuten jokaisessa meissä. Kalenterini on ajoittain turhan painava ja suuri kokoinen: täydessä laukussa se on merkittävä lisäpainon tuoja ja pienempiin laukkuihin se ei sovi. Siispä joudun kulkemaan ylisuurten laukkujen kanssa paikasta toiseen vain siksi, etten osaa olla erossa kalenteristani. Kalenterin painollakin on oikeastaa kaksi puolta: fyysinen ja henkinen. Sillon kun sivut ovat mustanaan muistettavista asioista rakastan kalenteriani hiukan vähemmän kuin yleensä, tai silloin kun laukkuni murskaa hartiani painollaan ja tiedän, että yksi syyllinen tähän on kalenterini.

Nyt pääset kurkistamaan kalenteriini, ihanaa viikkoa numero 16 kaikille!

"Painava" viikko

Ihanan kamala, tai kamalan ihana

Syntymäpäiväviikkoni

Yksi lemppari aukeamistani: korot ja "sisko saapuu Suomeen" -päivä

9/11 muistopäivä, mutta miksi juuri tämä kuva?

Muumimania

Kesän lapsi

Olen kesän lapsi ja siksi tässä vaiheessa kevättä sisälläni velloo suuri levottomuus ja päässäni pyörii tulevan kesän helteet ja yöttömät yöt.

Olen ihminen, joka ei osaa elää hetkessä. Olen ikuinen haaveilija ja huomisessa eläjä. Voit tulla sanomaan minulle: Nelli hei päivä kerrallaan ja elä hetkessä, mutta todennäköisesti vastaukseksi saat vain hajamielisen nyökkäyksen sillä pyörittelen päässäni jo tulevia hetkiä.

Nyt haluan jakaa haahuiluni ja haaveeni sinun kanssasi, haluan kertoa mitä haaveilen tekeväni kesällä 2014.

Tahdon lukea Janssonin tuotantoa alkuperäiskielellä eli på svenska.

Tahdon lukea Jonas Gardellin teoksen Torka aldrig tårar utan handskar.

Tahdon opiskella espanjan kieltä.

Tahdon syödä jäätelöä, paljon.

Tahdon syödä mansikoita ja kirsikoita piknikillä Suomelinnassa.

Tahdon matkata kotikaupunkiini Joensuuhun sisareni kanssa.

Tahdon kokea ensimmäistä kertaa elämässäni Himos -festivaalin.

Tahdon uida ja saunoa.

Tahdon grillata.

Tahdon vaeltaa Helsingin kaduilla vailla päämäärää.

Tahdon leipoa sisareni kanssa.

Tahdon käydä Serenassa.
Tahdon löhötä rannalla ja mahdollisesti jopa ruskettua.

Tahdon nauttia työstäni.

Tahdon nauttia hetkestä, unohtamatta huomista.

Mitä sinä tahdot kesältä 2014?

Miksi en ole muotibloggaaja?

Päiväni on kulunut useita eri blogeja tutkiskellen; lähinnä olen yrittänyt löytää syyn siihen, miksi toiset blogit ovat suuremmassa suosiossa kuin toiset. Vastausta blogien suosioon en varsinaisesti löytänyt, mutta erään huomion tein: luetuimmissa blogeissa on yleensä runsaasti valokuvamateriaalia kirjoittajan pukeutumisesta ja ihanista vaatelöydöistä.

Voisin teoriassa itsekin lähteä mukaan tähän päivän asu ja parhaat kirpparilöydöt postailuun, mutta käytännössä on olemassa pari muuttujaa, joiden vuoksi minusta ei vain voi tulla muotibloggaajaa.

Ehkäpä seuraava kuvasarja kertoo näistä muuttujista teille jotain:

AIVAN! Minusta ei tule muotibloggaajaa tai edes perus-suosittua-blogin-pitäjää-joka-esittelee-vaatekaappinsa-sisältöä, koska

1. Kuljeskelen julkisilla paikoilla meikittä mahdollisimman mukavat rytkyt niskassa.
2. Mikäli joskus harvoin päälläni on jotakin suhteellisin asiallista, niin sitten kännykkäni kamera on huono ja siksi myös otettujen asukuvien laatu on huono ja kuka nyt jaksaa paskaa katsoa.
3. Omistan järjestelmäkameran, mutta mielestäni sitä on vaivalloista kantaa mukana, jotta voisin edes joskus saada laadukkaita kuvia kun olen vaivautunut meikkaamaan ja pukeutumaan blogisopivasti.

Ja jos vielä kohdat 1-3 eivät riitä perustelemaan sitä, miksi minusta ei tullut muoti/vaatebloggaaja voinen sanoa, että minulla ei myöskään ole tarpeeksi mielenkiintoinen vaatekaapin sisältö tai rahaa kierrellä ostoksilla tekemässä niitä "ihania löytöjä", joita sitten esittelisin täällä blogissani. Siispä tyydyn vain haaveilemaan päivästä jolloin voisin ilahduttaa TEITÄ tai ehkäpä enemmänkin itseäni kirjoittamalla postauksen vaatekaappini timanteista.

Sitä päivää odotellessa: ihania vaatepostauksia löydät mm. täältä:

WHY NOT?

Nyt jatkan sohvalla mömmöilyä yöpöksyissäni ja avopuolisoni hupparissa, hasta luego!

Erilaiset kaksikymppiset

Tavattuani viikonlopun aikana mm. useita äitejä, mutta myös sinkkuna eläviä itseni ikäisiä henkilöitä rupesin pohtimaan kaksikymppisen elämää.

Suomalaisena kohta 22-vuotiaana naisena ainakin minulle iällä on ollut merkitystä useassakin elämänvaiheessa. 15-vuotiaana kuvittelin olevani kypsä ja aikuinen. Tuolloin oli coolia jos kelpasi yli 20-vuotiaiden seuraan, nyt miettiessäni taaksepäin kauhistelen ja mietin, mitä noiden parikymppisten aikuisten päässä oikein liikkui kun he halusivat viettää vapaa-aikaansa 15-vuotiaan teinitytön kanssa.

No, tuolloin olin 15 ja en tosiaankaan ymmärtänyt elämästä vielä mitään, joskin ehkä enemmän kuin olisi kuulunut. Tuo oli aikaa jolloin ajattelin henkisesti olevani kypsä ja aikuinen kun samalla laskin minuutteja päivään jolloin olisin täysi-ilkäinen ja saisin päättää itse menemisistäni.

NOIN 15

Kun 18-vuotis syntymäpäiväni saapui se ei ollutkaan niin erikoista kuin 15-vuotiaana ajattelin. Toki sain nyt ostettua alkoholia ITSE itselleni ja tulisin olemaan vastuussa omista tekemisistäni. Elämästä ei kuitenkaan tullut juurikaan kummempaa täysi-ikäisyyden myötä; pahimmat angstit ja rillureissut oli jo koettu.

Nyt parikymppisenä huomaan jälleen, että 18-vuotias on kyllä täysi-ikäinen, mutta ei aikuinen sittenkään. Ajatusmaailmani ja asenteeni ovat muuttuneet radikaalisti viimeisen neljän vuoden aikana. Olen ymmärtänyt, että saan sanoa ei jos minusta tuntuu siltä; "miulla on oikkeus miun ommiin tuntteissiin".  Olen myös ymmärtänyt, että kykenen olemaan onnellinen vasta kun osaan muiden lisäksi ottaa huomioon myös itseni. Minä voin päättää, mistä haaveilen ja mihin pyrin. Minun haaveeni, tunteeni ja kroppani ovat minun ja saan tehdä päätöksiä itseni vuoksi.

Kun nyt 22-vuotiaana (joo joo 21,85 vuotiaana) pohdin iän merkitystä ja tunnen olevani viisaampi kuin koskaan tiedän, että muutaman vuoden päästä huomaan, kuinka kokematon olin silloin kun kirjoitin blogiini tekstiä iästä. Minä en esimerkiksi ole vielä äiti, en omista asuntoa tai vakituista työpaikkaa. Ja siinä piileekin se pienisuuri ero minun ja monen uuden ja vanhan parikymppisen ystäväni välillä.

Ajatella, että kun minä 22-vuotias asun vuokralla, opiskelen ja etsiskelen itseäni, samaan aikaan Piia 21 on jo valmistunut ammattiin, ostanut talon miehensä kanssa ja käy säännöllisesti oman alansa palkkatyössä. Toisaalla taas eräs teiniäiti on opetellut elämään lapsen, inttileskeyden ja yo-kirjoitusten kanssa ja kasvanut upeaksi äidiksi ja parikymppiseksi naiseksi. Ja sitten on myös niitä, jotka eivät osanneet kasvaa ja ottaa vastuuta.

Mielestäni on uskomatonta, kuinka täysin erilaisissa elämäntilanteissa minä ja tuntemani kaksikymppiset elävät. Itse en osaisi kuvitellakaan pyörittäväni lapsiperheen arkea tai lyhentäväni asuntolainaa, mutta kuinka hienoa onkaan, että ME pystymme mihin vain!

18

Social butterfly

Ihanaa HUHtikuuta kaikille! Kevät on saapunut Helsinkiin ja minäkin ehdin taas välistä keskittyä ystävään nimeltään blogi.

Maaliskuu on mennyttä ja siihen sisältyi kiirettä ja unohtamattomia hetkiä. Tuli kuvattua yksi dokumenttielokuva, jota nyt työstämme leikkauspöydässä. Katsotaan tuleeko elokuvasta mainostamisen arvoinen, jos tulee kuulette lisää sitten toukokuussa!

Tänään maanantaina 7.4.2014 tunnustan julkisesti olevani ONNELLINEN. 

Olen onnellinen, koska:

• Opiskelen mahtavassa koulussa ja tunnen löytäneeni oman alani
• Minulla on ihana koti, joka ehkäpä piakkoin näyttää siltä, että emme ole vastoittain muuttaneet.
• Opiskeluni on tuonut myös vapaa-aikaani uutta väriä ja siitä kerron nyt lisää

Voisi sanoa, että takana on erittäin funky viikonloppu, nimittäin torstaina pyörähti käyteen 20.Funky Elephant festivaali, joka tosin oli itselleni ensimmäinen. Festivaalia järjestävät Funky Amigos ry ja iso joukko vapaaehtoisia festarityöntekijöitä, joista minä olin tänä vuonna yksi.

Backstage emäntä vuosimallia -14

Festarit olivat kolmepäiväiset ja minä hyörin mukana lähes koko viikonlopun ajan. Tehtävänäni oli huolehtia esiintyvien artistien viihtyvyydestä eli lähinnä tarjoilla ruokaa ja juomaa. Torstaisen alkuhämmennyksen ja pienten kaaosten jälkeen hiffasin homman ja nautin ajastani huippu esiintyjien ja festarityöntekijöiden seurassa. Oli hienoa huomata, kuinka sopu sijaa antoi niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin artistien ja työntekijöiden kesken. Itselleni päällimmäisenä festareista jäikin mieleen kansainvälisyys, tekemisen meininki ja kiire; ja kaikesta tästä nautin täysin rinnoin. Kiitos Funky Amigos ry ja kaikki upeat mukana olleet ihmiset!

Paleface, joku wannabe ja Sarah Kivi

Festarihumun ja funkyn tunnelman lisäksi pääsin kokemaan myös toisen ainutlaatuisen tapahtuman viikonlopun aikana. Kiljuva Pikkunälkä ja Ilman sinua olen lyijyä -blogien upeat kirjoittajat järjestivät lauantaina yhteisen lukijatapaamisen ja totta kai tämä social butterfly lenteli mukaan katsastamaan tämän tilaisuuden.

Emännät tarjosivat vierailleen Nosh Organics -lastenvaatekutsut, mahdollisuuden tutustua hiehin itseensä ja suloisiin lapsukaisiinsa, lisäksi tarjolla oli pientä purtavaa. Hiukan väsyneenä lähdin kohden kutsuja lauantaina, mutta kyllä kannatti! Ilman sinua olen lyijyä on minulle aivan uusi blogituttavuus ja olenkin kutsujen jälkeen huomannut lukevani tätäkin blogia mielenkiinnolla. Kiljuva Pikkunälkä taas tuli minulle, kuten varmasti monelle muullekin tutuksi Yle TV2:n Teiniäidit -televisiosarjasta ja löydettyäni Demin tekstit olen ollut niihin täysin koukussa. Tapaamisen aikana pääsin tutustumaan Demiin hiukan paremmin ja kokemus taisi olla Demille aivan yhtä jännittävä kuin minullekin.

Kaiken kaikkiaan lukijatapaamisen emännät olivat ihastuttavia samoin kuin muut paikalla olleet äidit ja muksut. Aluksi tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi kaikkien äitien ja lapsien keskellä, mutta rentouduin nopeasti ja keskityin nauttimaan uusien ihmisten tapaamisesta ja lasten touhujen seurailusta. Siispä Kiitos Demi ja Karoliina, ja kaikkea hyvää jatkoon molemmille!

Nyt yritän laskeutua "rauhalliseen" arkeeni takaisin ja jään odottamaan lisää jännittäviä kokemuksia. Tähän loppuun lienee syytä kiittää vielä kärsivällistä avopuolisoani, joka jaksaa katsoa tälläistä paikasta toiseen lentävää levotonta akkaa päivästä toiseen <3 Katsotaan minkälaisiin seikkailuihin tämä social butterfly seuraavaksi lentää.