lauantai 12. huhtikuuta 2014

Miksi en ole muotibloggaaja?

Päiväni on kulunut useita eri blogeja tutkiskellen; lähinnä olen yrittänyt löytää syyn siihen, miksi toiset blogit ovat suuremmassa suosiossa kuin toiset. Vastausta blogien suosioon en varsinaisesti löytänyt, mutta erään huomion tein: luetuimmissa blogeissa on yleensä runsaasti valokuvamateriaalia kirjoittajan pukeutumisesta ja ihanista vaatelöydöistä.

Voisin teoriassa itsekin lähteä mukaan tähän päivän asu ja parhaat kirpparilöydöt postailuun, mutta käytännössä on olemassa pari muuttujaa, joiden vuoksi minusta ei vain voi tulla muotibloggaajaa.

Ehkäpä seuraava kuvasarja kertoo näistä muuttujista teille jotain:

AIVAN! Minusta ei tule muotibloggaajaa tai edes perus-suosittua-blogin-pitäjää-joka-esittelee-vaatekaappinsa-sisältöä, koska

1. Kuljeskelen julkisilla paikoilla meikittä mahdollisimman mukavat rytkyt niskassa.
2. Mikäli joskus harvoin päälläni on jotakin suhteellisin asiallista, niin sitten kännykkäni kamera on huono ja siksi myös otettujen asukuvien laatu on huono ja kuka nyt jaksaa paskaa katsoa.
3. Omistan järjestelmäkameran, mutta mielestäni sitä on vaivalloista kantaa mukana, jotta voisin edes joskus saada laadukkaita kuvia kun olen vaivautunut meikkaamaan ja pukeutumaan blogisopivasti.

Ja jos vielä kohdat 1-3 eivät riitä perustelemaan sitä, miksi minusta ei tullut muoti/vaatebloggaaja voinen sanoa, että minulla ei myöskään ole tarpeeksi mielenkiintoinen vaatekaapin sisältö tai rahaa kierrellä ostoksilla tekemässä niitä "ihania löytöjä", joita sitten esittelisin täällä blogissani. Siispä tyydyn vain haaveilemaan päivästä jolloin voisin ilahduttaa TEITÄ tai ehkäpä enemmänkin itseäni kirjoittamalla postauksen vaatekaappini timanteista.

Sitä päivää odotellessa: ihania vaatepostauksia löydät mm. täältä:

WHY NOT?

Nyt jatkan sohvalla mömmöilyä yöpöksyissäni ja avopuolisoni hupparissa, hasta luego!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti