Suomalaisena kohta 22-vuotiaana naisena ainakin minulle iällä on ollut merkitystä useassakin elämänvaiheessa. 15-vuotiaana kuvittelin olevani kypsä ja aikuinen. Tuolloin oli coolia jos kelpasi yli 20-vuotiaiden seuraan, nyt miettiessäni taaksepäin kauhistelen ja mietin, mitä noiden parikymppisten aikuisten päässä oikein liikkui kun he halusivat viettää vapaa-aikaansa 15-vuotiaan teinitytön kanssa.
No, tuolloin olin 15 ja en tosiaankaan ymmärtänyt elämästä vielä mitään, joskin ehkä enemmän kuin olisi kuulunut. Tuo oli aikaa jolloin ajattelin henkisesti olevani kypsä ja aikuinen kun samalla laskin minuutteja päivään jolloin olisin täysi-ilkäinen ja saisin päättää itse menemisistäni.
 |
| NOIN 15 |
Kun 18-vuotis syntymäpäiväni saapui se ei ollutkaan niin erikoista kuin 15-vuotiaana ajattelin. Toki sain nyt ostettua alkoholia ITSE itselleni ja tulisin olemaan vastuussa omista tekemisistäni. Elämästä ei kuitenkaan tullut juurikaan kummempaa täysi-ikäisyyden myötä; pahimmat angstit ja rillureissut oli jo koettu.
Nyt parikymppisenä huomaan jälleen, että 18-vuotias on kyllä täysi-ikäinen, mutta ei aikuinen sittenkään. Ajatusmaailmani ja asenteeni ovat muuttuneet radikaalisti viimeisen neljän vuoden aikana. Olen ymmärtänyt, että saan sanoa ei jos minusta tuntuu siltä; "miulla on oikkeus miun ommiin tuntteissiin". Olen myös ymmärtänyt, että kykenen olemaan onnellinen vasta kun osaan muiden lisäksi ottaa huomioon myös itseni. Minä voin päättää, mistä haaveilen ja mihin pyrin. Minun haaveeni, tunteeni ja kroppani ovat minun ja saan tehdä päätöksiä itseni vuoksi.
Kun nyt 22-vuotiaana (joo joo 21,85 vuotiaana) pohdin iän merkitystä ja tunnen olevani viisaampi kuin koskaan tiedän, että muutaman vuoden päästä huomaan, kuinka kokematon olin silloin kun kirjoitin blogiini tekstiä iästä. Minä en esimerkiksi ole vielä äiti, en omista asuntoa tai vakituista työpaikkaa. Ja siinä piileekin se pienisuuri ero minun ja monen uuden ja vanhan parikymppisen ystäväni välillä.
Ajatella, että kun minä 22-vuotias asun vuokralla, opiskelen ja etsiskelen itseäni, samaan aikaan Piia 21 on jo valmistunut ammattiin, ostanut talon miehensä kanssa ja käy säännöllisesti oman alansa palkkatyössä. Toisaalla taas eräs teiniäiti on opetellut elämään lapsen, inttileskeyden ja yo-kirjoitusten kanssa ja kasvanut upeaksi äidiksi ja parikymppiseksi naiseksi. Ja sitten on myös niitä, jotka eivät osanneet kasvaa ja ottaa vastuuta.
Mielestäni on uskomatonta, kuinka täysin erilaisissa elämäntilanteissa minä ja tuntemani kaksikymppiset elävät. Itse en osaisi kuvitellakaan pyörittäväni lapsiperheen arkea tai lyhentäväni asuntolainaa, mutta kuinka hienoa onkaan, että ME pystymme mihin vain!
 |
| 18 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti